Kauhavalehdessä ollut teksti kokonaisena

Kirjoituksen äänensävystä päätellen olette jo lyöneet lukkoon tiehankkeen, joten koitan pintapuolisesti vain käydä läpi, mitä mielleyhtymiä itselle on tullut kyseisestä projektista.

Kauhava-lehdessä kuukausi sitten esitellyssä 'joko-tai' -ongelmanasettelussa oli selkeästi lobbaamisen makua. Kyllähän tievaihtoehtoja löytyy toki muitakin kuin nuo kaksi viivoittimella kartalle vedettyä linjaa. Vaikka valtio onkin luvannut kuntaliitoskunnille avustuksia, pitäisi – varsinkin nyt taloustaantuman alla – miettiä hyvin tarkkaan mihin toivomuskaivoon ne roponsa nakkaa. Yleisesti ottaen huonon kurssin aikana kannattaa välttää isoja, varsinkin hätäisesti suunniteltuja, kertainvestointeja, jotka maksaisivat vasta useiden vuosien viiveellä itsensä takaisin – jos ollenkaan.

Sama asia yleisemmällä tasolla ilmaistuna: taantuman aikana tulee laskea hyödykkeiden (kuten tämän tien) jalostusastetta, sillä matalan jalostusasteen hyödykkeiden hinnassa on vähemmän ilmaa. Otetaan esimerkkinä ranskanleipä, joka maksaa kaupassa viipaloituna 2,05 euroa, viipaloimattomana 60 senttiä.

Eli vielä lisää yleistettynä: Ei kannata pistää rahaa sellaiseen, mistä saavutettu hyöty on olematon investointiin nähden. Yleensä hyöty jää niin pieneksi siitä syystä että suunnitelmat on tehty hutiloiden. Otetaan esimerkiksi Espoo-Helsinki -metro, jonka kustannusarvio on 800 000 000 – eli vajaa miljardi – euroa. Minusta tuntuu, että kyse on Miedon Juhan kahvipöydässä heittämästä läpästä, jonka maamme päättäjät kuitenkin ottivat tosissaan. -Kulkeehan Espoon ja Helsingin välillä nykyään jo maan päälliset raiteet – saavutettu lisäetu (että pääsisi aavistuksen nopeammin Helsingistä Espooseen) tuon vajaan MILJARDIN euron investoinnista tuntuu aika olemattomalta.

Olenkin tullut siihen johtopäätökseen seuratessani päivänpolitiikkaa, että mitä suurempi kaupunki on kyseessä, sitä köykäisempiä poliittisia visioita on odotettavissa. Uskon, että Kauhavan pikku pitäjästä kuitenkin löytyy potentiaalia tehdä harkittuja ratkaisuja, mm. tämän pistotien suhteen.

Kauhavahan on yrittäjyyden kaupunki. Mistä erottaa hyvän ja huonon yrittäjän? No, huono yrittäjä potkaisee – mielummin vaikka vielä lainarahalla – luksus-kauppakeskuksen keskelle ei-mitään ihan vain todetakseen, ettei riitä millään asiakkaita, että investointi koskaan maksaisi itseään takaisin: käytännössä investointi siis osoittautui hyödyttömäksi. Hyvä yrittäjä taas tekee pienen alkuinvestoinnin – mikäli mahdollista, hyödyntäen vanhoja olemassaolevia potentiaaleja - ja tarkkailee tilannetta, että kannattaako jatkaa "lypsylehmänä" vaiko pistää lisää paukkuja.

Näin energiatekniikan opiskelijana antaisin pari uutta näkemystä tuohon hankkeeseen TEHOKKUUSAJATTELUN näkökulmasta. Ensimmäinen on se, että jos vedetään suora "moottoritie" jollekkin pikku välille, niin oli se kuinka suora hyvänsä, niin matka aika (ja energianhukka) lisääntyy huomattavasti jos joudutaan pysähtelemään risteyksissä matkan varrella. Toinen on sitten se, että pystysuuntaisia nousuja ja laskuja kannattaa aina pyrkiä välttämään: niissä menee paljon energiaa hukkaan. Mitä raskaampi on kuorma (traktori, bussi, rekka, jne), sen enempi menee energiaa hukkaan - joka kerta kun ajetaan kyseinen pätkä. Sen takia raskaan kuorman kanssa liikuttaessa kannattaa valita kulkureitit korkeuskäyrien mukaan, mahdollisimman loivat nousut ja laskut. Myöskään suunnistaja ei – vaikka kompassista katsookin suuntaa – kulje puiden latvojen kautta jos sattuu tulemaan puu vastaan, vaan pyrkii kulkemaan esteen sivuitse: ts. säilyttämään nykyisen potentiaalitasonsa.

Useimmiten tehokkuuden maksimoinnissa kannattaakin kiinnittää huomio juurikin tähän potentiaalien säilyttämiseen. Potentiaalitasojen muutoksessa saadaan harvoin hyödynnettyä energiatasojen muutokset, kuten potentiaalienergian muuttuminen kineettiseksi energiaksi – tien jyrkissä korkeusvaihteluissa ei juuri ollenkaan: oli kyseessä mikä kulkuneuvo hyvänsä niin jarru pohjassa pitää tulla mäeltä alas! Menoveden kallistuessa tulisi tällaisiin mitättömiin pikkuseikkoihin kiinnittää erityistä huomiota – ja muutenkin, yleisen viihtyvyyden parantamiseksi.

Se, että jouduttaisiin vetämään tie kaarevasti parin pellon kulmauman yli, toki vaikeuttaa viljelyä sen verran, että kyseiset pellot eivät olekaan enää helppoja suorakulmioita. Takapuolessa on minulla kuitenkin semmoinen kutina, että muutaman – todennäköisesti parin – vuoden, sisällä koko Pohjanmaan akeelaakeelakeus tulee olemaan täynnä pikkuruisia metsäsaarekkeita, siihen tulee olemaan looginen syynsäkin, joka selvinnee sitten aikanaan. Mutta tämä sinänsä ei liity juurikaan tähän tiehankkeeseen, joten jätetään kyseinen lisäinfo korvan taakse muhimaan toistaiseksi.

Kauhava-lehdessä esitetyn suunnitelman mukaan (joka on tämänhetkinen suunnitelma?) Kankaasta Mäkipernaantien ja Härmäntien risteykseen kertyisi matkaa reilu 7 km. Matkan aikana täytyisi pysähtyä Annalanmäen laella ensimmäisen kerran, Varpulantien risteyksessä toisen kerran ja Mäkipernaantien tisteyksessä kolmannen kerran.

Mutta kyllähän Kankaasta Härmäntien risteykseen pääsisi puolta kilometriä lyhyemmällä matkanteolla mukavasti ilman jyrkkiä kurveja tai nousuja ja laskuja - ja ilman, että tarvitsisi pysähtyä kertaakaan matkan aikana - eikös vain? Kaiken lisäksi uutta tietä tarvitsisi vetää vain reilu puolet siitä pituudesta mitä nykyisen suunnitelman valossa.

Henkilöauton nopeus nykyisten suunnitelmien valossa olisi Alajoen kohdassa kahdeksankympin-luokkaa, mutta välittömästi poistuttaessa tältä IBA -lintujensuojelualueelta, pudotetaan keskinopeus neljäänkymppiin risteysten, mäkinousujen ja taajaman takia. Kun taas tässä puolta kilometriä lyhyemmässä vaihtoehdossa yhtä katkeamatonta tietä pääsisi VIRITTÄMÄTTÖMÄLLÄ mopolla Härmäntielle samalla aikamääreellä.

Tämän vaihtoehtoratkaisun kustannukset olisivat arviolta viidennes suunnitellusta, kun ei tosiaan ole tarvetta ainakaan toistaiseksi vetää pikeä pintaan – kapeikkojen leventäminen on asia erikseen. Kustannusarviosta jätetty pois kollektiivinen naftansäästö ynnä sorsastuksen "tehokkuuden" säilyminen nykyisellään.

Ihminen on osa luontoa, se tulisi pitää aina mielessä. Esi-isät "vetivät" alkujaan polkunsa maaston muotojen mukaan, samoin tiet ovat syntyneet maaston muotoja mukaillen, ei ennen ajeltu kallioiden läpi junilla ja autoilla kuten nykyään.

Maaston muotojen mukaileminen on luonnon kunnioittamista. Sillä on iso vaikutus ihmisen psyykkeeseen. Ihminen, joka ei opi kunnioittamaan luontoa, alkaa ajattelemaan "numeroilla" kaikkea.

Juha-Pekka Perälä
valokuvaaja

Luontoäidin visualisoima pienoismalli Helsingistä vuonna 2013. Etualalla mm. uuden kulttuuritalomme rakennustyömaa.

Kauhavalehdessä ollut teksti kokonaisena

No hm...hm...

Vastine Laasosen Sakarin puheenvuoroon koskien Ylihärmän Kankaankylän ja Kauhavan välistä pistotietä.